Ylänurkka

Juuri, kun olemme toipuneet Enkeli-Elisan aiheuttamasta huijauksesta, yllemme vyörytetään päinvastaisen rikoksen painostava pilvi.

Enkeli-Elisan facebook-ryhmän 40000 peukuttajaa koki pettymyksen, kun viisitoistavuotiaana itsemurhaan päätynyt koulukiusattu osoittautuikin kuvitteelliseksi hahmoksi. Toisessa syytetapauksessa taas romaanin leukemialasta väitetään kirjailijan siskon pojaksi, jonka kohtalo on kunniattomin tarkoitusperin varastettu kirjan juoneksi. Varjelkoon, jos television realitysarjojen siirto kotimaiseen kaunokirjallisuuteen on kehityksen suunta!

Ei mitään niin ihmeellistä, ettei sitä olisi oikeassa elämässä tapahtunut. Hyvien tarinoiden pohjalla on aina kärsimystä, julmuutta, tyhmyyttä, viisautta, pelkoa — kaikkea, mistä elämä koostuu. Mutta missä on tolkku, jos tarinan nautittavuus riippuu siitä, kuinka tiukasti sen voi naulita taatusti olemassa olevaan yksilöön? Eikö tarinastanikaan olisi aiheeksi muuten kuin rikossyytteen kautta?

Lapsuudenkotini oli luterilaisen seurakunnan omistama valkoiseksi rapattu kolossi, joka oli talvella kylmä kuin pakanan sydän. Rakennuksia ympäröivän suuren ja vehreän puutarhan takana kohosi muutama ikihonka ja niiden takana siunauskappeli ja laaja hautausmaa. Harmaan kappelin uumenista löytyi myös ruumishuone, jonka katafalkeilla makoili ruumiita joko arkkuihin pakattuina tai äkkilähdön yllätettyä ilman sanottavaa suojaa.

Lieksan kauppala ja Pielisjärven kunta levittäytyivät laajalti Pielisen ympärille. Saloilla, taajama-alueen ulkopuolella, asui perheitä tiettömien taipaleiden takana, joten kun Hattuvaaran takaa Piilosta tultiin kylille, monta suota, vettä ja rämeikköä oli ylitettävä. Samalla reissulla pyrittiin suorittamaan kaikki tärkeät asiat kastamisista siunauksiin saakka. Usein kotona odottavan karjan vuoksi turhille siekailuille ei jäänyt aikaa.

Sattuipa kerran, että kuistillemme oli jätetty pieni nyytti, jonka olin kantaa retuuttanut lastenhuoneeseen. Olin kertonut pikkusisareni uuvuttamalle apulaiselle laittaneeni Koisa-Kaisaksi ristimäni vauvan nukkumaan, ja pyytänyt siksi hiljentämään ikävän sisareni. Apulainen ei juuri pyynnöistäni välittänyt, kiireinen isäni hätisteli minut toimistostaan häiritsemästä, ja vasta kun äitini tuli töistä kotiin, sain Koisa-Kaisalle katsojan. Järkytys oli kuulemma ollut suuri, kun vuoteestani löytyi pienen, ennenaikojaan syntyneen lapsen ruumis. Olin pukenut sille pikkusiskoni koltun ja sukat ja peitellyt sen hellästi vuoteeni lämpöön. Joku oli halunnut, että kuollut vauva haudattaisiin siunattuun maahan, ja siksi jättänyt kiireissään toimeksiannon kuistillemme. Tapaus ei ollut ainoa laatuaan, mutta muut vainajat olivat säästyneet varhaisäidilliseltä huolenpidoltani.

Soitin äsken äidilleni ja kysyin, mihin Koisa-Kaisani joutui. Hautaustoimi- ja terveydensuojelulaki ei vielä ollut voimissaan, joten tällaiset pienokaiset haudattiin jonkun muun vainajan kanssa samaan hautaan.

Ea Mannerkorpi

 

OMIN SILMIN  (2009)

                      Titanic on vaikuttanut elämääni sikäli, että sillä nimenomaisella laivalla isovanhempieni oli määrä ylittää Pohjois-Atlantti muuttomatkallaan Amerikkaan. Sattuma, tai kuten asia meille lastenlapsille opettavaisesti ilmaistiin, Jumalan jyvät ja akanat erottava laupea käsi puuttui matkantekoon, ja yhteysalus Norjasta Southamptoniin myöhästyi. Isovanhempani joutuivat tyytymään Titanicin sisaralukseen, Olympickiin, vaikka liput oli lunastettu kuuluisimmalle neitsytmatkalle.

                      Vuonna 1912 siirtolaisuudessa ei ollut mitään sen ihmeellisempää hohtoa kuin myöhemminkään, kun suomalaiset muuttivat köyhyyttä pakoon Ruotsiin. On laskettu, että vuosina 1870-1929 Amerikkaan muutti 389 000 suomalaista. Väkeä lähti niin paljon, että lähes jokainen voi odottaa perustellusti upporikkaan Amerikan-tädin yllätysperintöä.

                      Isovanhempani vihittiin 1911 avioliittoon ja samana vuonna myös vihittiin ukkini papiksi. Koska nuoripari oli täysin varaton, ja tuttua, pappiskaartiin kuuluvaa sukua oli jo aiemmin muuttanut Amerikkaan siirtolaisten sielunpelastustyöhön, päätös oli helppo. Ukkini oli toiminut aikaisemmin Lyypekissä merimieslähetyksen leivissä ja jo silloin haaveillut lähetystyöstä joko mustimmassa Afrikassa tai kengurujen kanssa vehtaavien aboriginaalien Australiassa.

                      Jumalan valitut saapuivat Amerikkaan toukokuussa 1912, ja ukkini opetustyö siirtolaisten parissa saattoi alkaa. Hän toimi mm. Suomi Collegen opettajana Hancockissa Michiganissa ja muuten vain ripitys-, kastamis-, vihkimis- ja hautausaputöissä Ohiossa, jossa kiinteimmäksi kotipaikaksi muodostui Ashtabula-niminen kaupunki. Mummini, jonka opettajanopinnot olivat jääneet Helsingissä muuton vuoksi kesken, omistautui alkuvuosina vilkkaasti seurakuntatyöhön, mutta lapsiluvun räjähdysmäisesti kasvaessa hänen pääasialliseksi tehtäväkseen jäi talouden hoito ja katkeroituminen.

                      Amerikan tietämykseni on vahva ja perustuu osaltaan ensikäden tietoihin, joita olen kuullut isältäni, hänen veljiltään sekä isovanhemmiltani: Uuden maailman perunat kasvoivat vaivatta ihmisen pään kokoisiksi, Amerikan ruusuille ja perennoille ei ole löytynyt vertaa mistään, hammasmätä katkoi seurakuntalaisten päitä kuin halla kuusenkävyn kokoisia vehnätähkiä, irlantilaiset olivat halveksittavia juoppoja kaikki eikä suomalainen työläinenkään päässyt moraalissaan eläintä korkeammalle.

                      Lapsilla oli kaikilla kengänpohjiin asennettavat rullaluistimet, koulussa opetettiin pelkkää laulua ja leikkiä, läheisille järville tehtiin piknikkejä kylmää kananpoikaa sisältävien eväskorien kera ja illan hämärtyessä lapset kaivoivat ammusarsenaalinsa esiin suurta ilotulitusta varten. Kändejä ja puttinkia sai syödä niin paljon kuin halusi eikä itikoita ollut.

                      Sitten minulla on tietenkin nykyisen tiedonvälityksen jakama fakta: Tiedän, että Kaliforniassa vilistää 27 000 vapautettua vankia valtoimenaan, koska osavaltio on murentunut globaalitalouden rautakoron alla, eikä tyhjännaurajia ei ole enää varaa elättää. Tiedän, että amerikkalaiset ovat kaikki vastenmielisen ylipainoisia, homokammoisia ja rotuvihan ylläpito on sielläpäin isänmaallisuutta. Elvis-landioita on joka kylässä eikä rivitansseihin saa osallistua kuin ikääntymisen kohotusleikkauksilla karkottaneet. Senkin tiedän, että poliisit ampuvat heti, jos nousee autosta ennen kuin lupa on annettu.

                      Huomenna lennämme mieheni kanssa ensimmäistä kertaa isäini maille. Matka taittuu vajaassa vuorokaudessa viikkojen sijaan, mutta sama Atlantti on ylitettävä. Tämän kun olen nähnyt, haluaisin käydä toteamassa, kuinka kaikki Pohjois-Koreassa asuvat valtaeliittiin kuulumattomat pyrkivät karkaamaan Kiinaan.

 

 

TILAAMATON

Rakastan miestä.

Voisin tietenkin yhtä hyvin rakastaa naista miehenä tai toisinpäin, ellen olisi kasvatukseni tulos. Maapallon väkiluvun liikakasvu olisi tullut turvattua, vaikka teollistumisen myötä olisikin ryhdytty pontevasti painottamaan nais-, mies- ja sekaparien yhtäläistä hyväksyttävyyttä.

 Minä en enää jaksa selittää, miten meidän olisi järkevää toimia juuri nyt, tyydyn siihen, mitä on.

Kohotan päätäni raskaan painoni alta ja ihailen suuria olkapäitä, vahvaa niskaa ja reiteni paksuisia mieskäsivarsia (mitkä verrattoman kauniit kapistukset!), enkä ajattele kuin ihan vähän eilistä iltaa, jolloin sanoin:

                      – Tapoit minut, siitä ei ole epäilystäkään. Kuoleman puolelle ei kuulu nautinto, itseinho ja pelko ja huonous, ne kuuluvat tänne. Ihan jo kuvittelin ne menettäneeni.

Ja tukkoisuuteen asti kyyneleitä.

Hyvänen aika sentään. Olen kokenut saman aikaisemminkin, moni mies on tuntenut itsensä mieheksi vasta tapettuaan minut. Eikä yhäkään syntyessäni luvattu, että elämä olisi oikeudenmukaista.

 Oma isä, jos sellainen on ylipäätänsä sallittu tai saatu jäämään lastensa luo, toimii tyttärilleen ensimmäisenä ja tärkeänä peilinä naiseudessa. Oma peilini pelkäsi neitsyyteni, ja sitä kautta ihmisyyteni, menetystä heti ensiparkaisuni jälkeen.

                      – Kasvatusperiaatteet, kuten miehen ja naisen roolitkin, ovat luonnollisesti  tytöille ja pojille erilaiset, totesi isäni hieman vartuttuani, kun jäin kiinni lääkärileikeistä veljeni kanssa. Sain muutaman opettavaisen piiskansivalluksen paljastetulle pyllylleni veljeni virnuillessa vieressä, sillä onhan sanomattakin selvää, että ” jos tytön etupyllyn (nerokasta!) kuuluisi olla kaikkien nähtävillä, ei sitä erikseen tarvitsisi kiikaroida.”

Isäni sängyn alla olevat varsin yksityiskohtaiset lehtikuvat naisten etupyllyistä olivat todisteita siitä, että ikävältä kiikaroinnilta ei voi aina välttyä, sillä lehdet oli hankittu ainoastaan niissä olevien mielenkiintoisten artikkeleiden vuoksi.

 Murrosiässä olin oppinut peilaamaan itseäni oikein. Jokaisen itsetyydytyksen jälkeen vannoin parannuksentekoa, mutta jo noin varhain ruumis oli henkeäni heikompi. Puolustuksekseni laskin, että en koskaan kiihottanut itseäni ajattelemalla alastomia poikia tai heidän nähtäville tarkoitettuja elimiään. Koirien parittelu, jonka olin sattumalta nähnyt, riitti hurmioni lähteeksi.

 Päätimme kerran parhaan ystävättäreni kanssa jakaa synkeimmät salaisuutemme. Kirjoitimme paperille sen, minkä painosta eniten kärsimme. Kun olimme avanneet toistemme salaisuudet katuvalon alla, sormet pakkasesta jäykkinä, tiesin, että ystävättäreni korkeasti kunnioitettu rehtori-isä ajoi juovuksissa perheensä metsästyskiväärillä uhaten ulos vähintään kerran yhtä viikonloppua kohden laskettuna. Tästä traagisesta tunnustuksestaan huolimatta ystävättäreni tuntui ilostuvan suuresti saadessaan tietää sysimustan totuuden minusta. Paperissani tunnustin näet tyydyttäväni itseäni ainakin kerran päivässä, aina häpeälliseen nautintoon asti. Tunsin tarpeelliseksi hieman lieventää tulevan tuomioni ankaruutta, ja siksi kerroin, kuinka jokaisen lankeemuksen jälkeen vannoin parannusta ja pyysin polvillani rukoillen Jumalalta voimia vastustaa kiusausta.

Tunnustukseni jälkeen minua oikeutetusti pilkattiin ja nimiteltiin koulussa.

 Ensimmäisen kertansa muistaa jokainen, jonka mieli on liikuskellut tapahtumahetkellä tässä ulottuvuudessa.

 Veljeni kiharatukkainen ystävä, jota palvoin romanttisen sydämeni joka sopella, korkkasi minut (mikä kuvainnollinen paljastus veljelleni koskemattomuudestani!). Korkkaus tapahtui ylioppilasjuhlieni päätteeksi huvilallamme. En olisi tahtonut, mutta kun ihastukseni oli niin uupunut rankan opiskeluvuotensa jälkeen. Yliopistossa, sen tulisin huomaamaan, akut ladataan näin.

Korkkaus sujui huonosti. Tuskat olivat kovat, kohtu suolsi verta useita päiviä eteenpäin ja käytetty kondomi ravisteli julmasti rumuudellaan haaveista tähän maailmaan. Muistin kaikesta huolimatta pirauttaa muutaman onnen kyynelen, sillä ”Tytöstä naiseksi”-oppaassa kerrottiin kovimmankin ulkokuoren murenevan tällä herkällä, ja etenkin naisen elämään syvästi vaikuttavalla ainutkertaisella rajapyykillä.

 Kun pää on hurmion tielle aukaistu, ei jatkokaan anna itseään kauaa odottaa.

Jo kuukauden kuluttua sain kokea erotiikan alueelta jälleen jotain uutta. Mielenkiintoisten artikkeleiden mukaan nuoren naisen kiimaa ei yksikään mies voi vastustaa.

  Palailin

a) hidastellen kesätyöpaikastani iltavuorosta. Hidastellen, koska, niinpä niin, nautiskelin lämpimästä, tuoksuvasta kesäillasta.  

Olin

b) pukeutunut pieneen, ohkaiseen kesämekkoon korostaakseni vartaloni julkeita muotoja. Olin siis tylysti väheksynyt vanhempieni neuvoja säädyllisestä pukeutumisesta: ” Vain arvoton portto pukeutuu kuten sinä.” Olisinpa siis uskonut isääni, kääriytynyt säkkiin ja ripotellut tuhkaa pitkille. siveästi palmikoiduille hiuksilleni! Eikö minulle muka ollut todistetta riittävästi kauneudestani siinä, että isäni hengenheimolainen reserviupseerikerhosta siveli meillä käydessään alaselkääni suutaan veikeästi muikistellen.

Sellaista se vain on tämän maailman meno, että niin makaat kuin petaat. Kohdat a) ja b) osoittavat vääjäämättömän syyllisyyteni seuraavaan:

Sillan ylitettyäni joku tarttui minuun takaapäin ja talutti minut piennarta alas pensaitten taakse. Jatko sujui hyvin nopeasti. Minuun sattui vielä enemmän kuin neitsyyteni rajapyykillä, eikä rakasta

jani kiireiltään ehtinyt edes tarjoamaan lohduttavaa olkapäätään vaan epäromanttisesti jätti minut yksin etsimään pusikkoon singonneita kenkiäni ja suorimaan pientä kesämekkoani. Artikkeleiden mukaan jotkut miehet eivät kykene osoittamaan hellyyttään aktin jälkeen ja kärsivät siitä syvästi itsekin.

Ymmärsin hyvin syyllisyyteni tapahtuneeseen. En huutanut apua, en kamppaillut vastaan, annoin vain kaiken tapahtua. En edes saanut orgasmia, vaikka olin lukenut, että raiskauksessa nainen aluksi kamppailee rajusti vastaan, kunnes miehen sykkivän elimen edessä antautuu ennenkokemattomaan aistien ilotulitukseen. Sepä se, minä en kamppaillut vastaan lainkaan. Minä pelkäsin.

 

Jotain pientä ehkä jäi tuosta tapauksesta. Pidän suurista miehistä, jotka nostavat minut syliinsä ja todistavat yhä uudestaan ja uudestaan voimattomuuteni.

Kotiin päästyäni sulkeuduin kylpyhuoneeseen ja seuraavien viikkojen aikana kalttasin ihoni useampaan otteeseen irti tulikuuman veden myötävaikutuksella. Verensyöksevä kohtuni rauhoittui muutamassa päivässä. Itse asiassa verentulo rauhoittui useammaksi kuukaudeksi, sillä minua oli siunattu uudella elämällä.

Pikainen ajattelutavan vaihto Koraanin suuntaan: Ihminen saa sielunsa vasta sitten, kun sikiämisestä on kulunut neljä kuukautta. Ratkaisu oli hyvin helppo. Jälkivuosina syyllisyys on yrittänyt tehdä itseään tykö tässäkin asiassa, vaan ei sittenkään. Tuntoni on täysin puhdas.

Opetus: Abortti ei aina ota sujuakseen, jos keho on epäkelpo verensyöksijä. Kuumetta, kipua ja anemiaa, ansaitusti. Turha valitus on häpeäksi, tai kuten perhetuttu lääkäri totesi: ”Paina, tyttö, tämä visusti mieleesi ja muistele, kun seuraavan kerran levittelet reisiäsi.” Mainio ohje, noudatan sitä usein.

Salailu on ikävää, siksi uusi avoin elämä oudossa opiskelukaupungissa voi avata rajattomat mahdollisuudet kehittää seksuaalisuutta.

Ensi töikseni halusin testein osoittaa pääkoppani haurauden. Alle sata, ja tapahtuneet virhearvioinnit pyyhkiytyisivät vastuultani. Mutta Mensa petti. Tulos 136 heitti minut vähemmistöedustajaksi satasen väärälle puolelle, eikä tunnevammoilla ole sijaa matemaattisella puolella.

Tekniikka oli hyvä ala opiskella etenkin nuorelle, erotiikasta kiinnostuneelle naiselle. Ympäröivä enemmistö koostui viriileistä, nuorista miehistä, joilta saattoi kerjätä rakkautta, mutta joilta ei orgasmia hellinnyt. Kapakasta hankittu, satasen oikeaa puolta vahvasti hallitseva komea puoli-imbesilli, joka ei juurikaan puhunut, sai lopulta minut ymmärtämään , miten seksistä voi nauttia. Tein tärkeän havainnon: Jos miehen arvostelua ei tarvitse pelätä, siis jos miehen voi asettaa itsensä alapuolelle, orgasmin saaminen on helppoa ja hyvin nautinnollista. Kaikki huorissakävijät tietävät tämän. Toisen käyttäminen oman nautinnon välineenä, vain mielikuvitus rajaa keinot!

Imbesilli löysi kaltaisensa ja jätti minut.

 Yksin elämisen opettelu useita kuukausia kestäneen orgasmin jälkeen tuotti vaikeuksia, sillä vaikka miestarjonta oli runsasta, nautinnot jäivät vähiin. Komeat imbesillit, jotka olisivat suostuneet käyttööni, tuntuivat kadonneen. Mieliinpainuvia sattumuksia kuitenkin oli useita. Hauskimmasta päästä kohtaus kotibileissä, jossa annoin jonkun raahata itseni kylpyhuoneen lattialle tekokiihkeään aktiin, josta ei tahtonut koskaan tulla valmista.

-Ihanaa, kulta, ihanaa, anna kun laitan vähän nestesaippuaa, niin liukuu paremmin, kiihkeä parini huohotti ja siinä hetken vaahdottuamme satunnaisten vierailijoiden mitenkään häiritsemättä, homma sai lopulta tuskaisen päätöksensä. Rakastajani palasi juhlaväen pariin, ja kuulin hänen julistavan suureen ääneen ymmärrystään niille miesparoille, joiden vaimot ovat kuivia, fy fan!  

Ajatella, mies noin vain estoitta meni ja tunnusti olevansa kelvoton rakastaja. – Minä olen Jerker, enkä saa naista kostumaan kuin vaaleanpunaisella nestesaippualla.

 Opetus: Kaikki naiset kostuvat.

 Rakastuin itseäni älykkäämpään mieheen. Hän oli ainoa, jolle keroin kaiken. Mitä pidemmälle elämäni tapahtumissa pääsin, sitä riehakkaammaksi mies kävi. Kunnes ymmärsi, että tarkoitukseni ei ollut hauskuuttaa.

Paras kausi elämässäni. Laadukasta seksiä aina saatavilla, turvallista perhe-elämää, kauniita, lahjakkaita lapsia, riittävästi vaurautta.

Varoitus: Älä kuvittele, että mies on onnellinen sillä perusteella, että itse rakastat. Eihän se, hyvänen aika, riitä mihinkään.

Pitkän liiton nopea loppu miehen sanoin: – Ken ei vaihtais nuorempaan ja kauniimpaan, ja vielä prinsessaan?

Lapsi muisteli entisiä aikoja ja kysyi: – Muistatko, kun isä antoi meille kaikille intiaaninimet, kun olin pieni? Kaikki muut minä muistan, mutta mikä sinä olit? Se oli jotain rappusiin liittyvää…

– Kynnysmatto, kultaseni, Kynnysmatto.

 Kaikesta voi saada rangaistuksen oikeutetusti tai muuten vain. Turha sitä on jälkeenpäin jeesustella. Tuntemattomilla kujilla eksyy, jokainen.

NIMELLÄ ON VÄLIÄ