Todellisuudesta erkaantunut EK

Todellisuudesta erkaantunut EK

”Tarvitsemme vielä monta kikyä” julistaa Elinkeinoelämän Keskusliiton Veli-Matti Mattila Helsingin Sanomien sunnuntainumerossa 12.3.17. Hänen mukaansa nykyinen kilpailukykysopimus ei riitä alkuunkaan nostamaan Suomea talouden kurimuksesta. Tarvitaan lisää uhrauksia yhteisen hyvän eteen, aluksi vaikkapa 10–15 prosentin palkanalennuksia. Palkkamalttia kaivataan ihan kaikilta, tosin johtajien palkitseminen on omistajien asia. 2015 Mattila ansaitsi 1,5 miljoonaa euroa, ja sen jälkeenhän tiedämme, että omistajakunta on ollut vielä hyvin runsaasti palkitsevaisempi. Tuo 1,5 miljoonaa onkin surkea korvaus oikeasta osaamisesta, sehän on vain 70-kertainen tavallisen palkansaajan vuosiansio-osaamiseen nähden.

Mattila ei ehkä tiedä, kuinka vahvasti 2000 euroa kuukaudessa ansaitseva on polkaissut Suomea nousukiitoon jo nyt. Yrityksiltä työntekijöiden maksettavaksi siirretyt sosiaalimaksut tarkoittavat käytännössä 2000-eurolaisille sitä, että emme enää käy kuin harvakseltaan lounasruokalassa. Se 41 euron hätäapu yrityksille tarkoittaa juuri palkasta vähennettävien ruokalippujen määrää. Jos nettoansiot ovat 1400 euron suuruusluokkaa, 41-euron vaje  panee nöyrästi kuorimaan ruokatunnilla eväspaketteja auki.

Nollalinjaus palkoissa lienee tavoiteltava päämäärä. Terveyspalvelujen yksityistämisen edullisuuteen meillä on jo nyt hyvä tuntuma. Attendo oy hakee jatkuvalla haulla työkokeiluun hoiva-apulaisia palkattomaan spurttiin. Mattila on siis oikeassa jo nyt: kiky ei vielä riitä yhtään mihinkään.

Ea Mannerkorpi (sd)

prolainen luottamusmies

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *