Ea Mannerkorpi, ea.mannerkorpi@hotmail.com

Kiitoksen aika

Laskeskelin, että olen kirjoittanut tähän lehteen tälle paikalle kymmenisen vuotta, eli pitkälti toistasataa kolumnia. Aloittaessani kirjoitin toimihenkilöunionilaisena, sittemmin prolaisena luottamusmiehenä. Näköalapaikkani työelämän suhteen on laajentunut tänä aikana luottamustehtävien myötä, ja yhä eteeni avautuu uusia haasteita. Viime torstaina aloitin minulle ensimmäiset sopimusalani työehtosopimusneuvottelut.

Olen aina arvostanut paikkaani kolumnistina. Mielestäni sille, joka tällaisen mahdollisuuden saa, kuuluu täyttää paikkansa vaikuttajana. En pysty muuttumaan turvallisen tylsäksi kirjoittajaksi ja jatkamaan tyylillä: Kassajonossa edelleni pyrki keski-ikäinen mies. Hetken suuttumuksen jälkeen osoitin paikkaa edelläni, ja pyysin ystävällisesti hymyillen miestä siirtymään tilalleni: ”Ole hyvä, minä joudan kyllä odottamaan”. Olin voittanut itseni, ja tunsin siitä iloa vielä illalla nukkumaan käydessänikin. – Näitä positiiviseen elämään patistelijoita riittää ilman minuakin.

Juu, ei. En jaksa lukea tylsää kirjaa, koska kirjallisuus tarjoaa niin paljon mielenkiintoista lukemista, että satakaan ihmisikää ei niihin riitä. Tylsää kolumnia en jaksa alkulauseita pidemmälle. Jos kirjoittajalla ei ole uskallusta laittaa itseään peliin, miksi hukkaisin sellaiseen aikaani.

Mielenkiintoisen kirjoituksen kanssa ei tarvitse olla yhtä mieltä. Uudet, hyvin perustellut näkökulmat edustavat minulle taivasten mannaa, vaikka ne huuhtoisivat raivona ylitseni. Samaa mieltä ollessani innostun sanallisesta rikkaudesta: Miten se osaakin tuon ilmaista noin!

En koskaan voisi kirjoittaa ihmisyyttä ja inhimillisyyttä vastaan. Niitä, jotka osoittavat luomakunnan herruuttaan rikkomalla jakamatonta ihmisarvoa kohtaan, tulen sivaltamaan teroitetulla kynällä edelleen. Pöytälaatikkoon en jatkossakaan aio juttujani kirjoittaa, joten kanava vain muuttuu. Aika aikaansa kutakin.

Vilpitön kiitos kaikille lukijoilleni.

Kirjoittaja on prolainen luottamusmies