Ea Mannerkorpi, ea.mannerkorpi@hotmail.com

Ennen loppusijoitusta

Nykyinen hoitajien minimimitoitus on 0.5, joka tarkoittaa 25 vanhuksen yksikössä aamu- ja iltavuorossa 0.16 hoitajaa vanhusta kohti, yövuorossa luku on 0,04. Eipä ihme, että muistisairaat vanhukset joutuvat istuskelemaan tai makaamaan tuntitolkulla ulosteittensa päällä, ja vaipat ovat vaihdettaessa kilojen painoisia, virtsalla ylikyllästettyjä sieniä. Kun olin itse hoitoapulainen, kuvailin dementiapuolta yhdellä avainsanalla: uloste. 

Äitini muutti kaksi vuotta sitten palvelutaloon. Omaa osaamattomuuttani en heti anonut monimutkaisten hakumenetelmien kautta kaikkea rahalla saatavaa palvelua, vaan yritin itse selvitä äidin päivittäisistä rutiineista. Ymmärsin ylittäneeni jaksamiseni rajat vasta, kun suistuin pikkujoulujen päätteeksi kotipihassa lumihankeen. Oli kuin ravistellusta shampanjapullosta olisi korkki poksahtanut auki ja sisältö ryöpynnyt yli. Paruin hangessa, enkä koskaan enää halunnut nousta ylös.

Ostin äidille pyykki-, siivous, pesu,- sauna-, jalkahoito- ja ruokapalvelun. Apteekkipalvelusta sai lääkkeet, jotka hoitohenkilökunta jakoi ajallaan. Minun tarvitsi huolehtia enää kadonneiden tavaroiden etsinnästä (jonka älysin senkin pian turhaksi).

Mattoon kompastuminen vei äidin Haminan Hoikuun. En ole ikinä nähnyt äitiäni masentuneena, mutta nyt hän vaikeroi, ihmetteli Jumalaansa, joka ei antanut hänen kuolla, ja toivoi voimia itse päättää päivänsä. Hän ei käsittänyt, missä oli.

Hoikun iloinen henkilökunta, valoisat huoneet, avarat ruokatilat ja hyvä ruoka auttoivat sopeutumisessa.  Muistisairaan elämä on mitä on, mutta hoidolla on väliä.  

Viikko sitten sain ilmoituksen, että äiti siirretään iltapäivällä odotuspaikalle Eskolan Virkkulaan. Löysin äitini ulosteelta haisevasta pohjakerroksen huoneesta, jossa majailee kolme tätiä.  Nyt hänet on nujerrettu loppusijoituskelpoiseksi, minne ikinä hänet siirretäänkään.

Kirjoittaja on prolainen luottamusmies

T4, suljetut silmät vai välittäminen

Hallituksemme on arvovalinnoiltaan umpimätä. Kansallissosialismin kansantalouden kohentamisen lähtölaukaus oli vammaisen vastasyntyneen tappaminen (Aktion T4), hallitusohjelmamme aloittaa toisesta päästä jättämällä vanhukset heitteille (SSS).

Ennen tulevia leikkauksia tilanne palvelutaloissa on tämä: Ruokapalvelun ruoka jää koskemattomana purkkeihinsa, jos hoitajalla ei ole aikaa aukoa tiukkoja paketteja ja muistuttaa, miksi ruoka on syöjän edessä. Maksettu lääkepalvelu ei pelaa, jos hoitaja ei malta vahtia, että pillerit päätyvät suuhun eivätkä jää annospussiin tai putoa lattialle. Viikko sitten olisin voinut levittää kuohuttavia kuvia kasassa olevasta matosta, jonka avulla reisiluunsa murtanut vanhus raahautui ulko-ovelle huutaakseen apua. Turvaranneke on turha, sillä alzheimerikolle se on rannekello, josta on varastettu viisarit.  Sairaalajaksolla lääketokkurassa vuoteensa ja itsensä yöllä ulosteella sotkenut vanhus siirretään sänkyineen varastoon odottamaan aamuvuoroa, jolla on paremmin aikaa kuurata koko haiseva sotku.

Vajaakuntoisten vanhusten paras paikka ei ole oma asunto, eivätkä hoidon epäkohdat johdu hoitohenkilökunnasta. Osalla omaisista on sellainen vika, että he julmuuteen saakka puolustavat muistisairaan vanhuksen itsemääräämisoikeutta, mutta vanhuksen kuolemantoiveen he tulkitsevat horinaksi.

Persvako-odinit ihannoivat kansallissosialismia, joka ei jättänyt vanhuksia mätänemään vuoteisiin. Juu, ei jättänyt, koska yhteiskuntaa hyödyttämättömät vanhukset joko räjäytettiin, ammuttiin tai kaasutettiin hengiltä.  Koska vanhushuollon resursseja tullaan leikkaamaan huomattavasti, meillä on kaksi vaihtoehtoa: voimme sulkea silmämme, kuten natsi-Saksassa tai antaa vanhusten kuolla veritulppaan, keuhkokuumeeseen tai mihin tahansa luonnollisen lähdön tautiin, jos hoidon tavoitteena on vain saada vanhus takaisin kämppäänsä kaatumaan uudelleen ja uudelleen. Pitkitetty heitteillejättö on verrattavissa säästösyistä tehtyyn tappoon.

Kirjoittaja on prolainen luottamusmies

Tuplakuppaus ilman lupaa

5.9.2016 13:15