Uskonto

ÖINEN SYÖJÄTÄR

Ennen Eevaa oli Lilith. Tätä tietoa ei luterilaisuus vieläkään jaa kouluissa eikä kirkoissa, vaikka Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa (1 Moos. 1:27) siitä on maininta. Juutalaisten tärkeässä Talmudissa kerrotaan Aatamin ensimmäisestä vaimosta tarkemmin. Kilttiin, kuuliaiseen Eevaan verrattuna Lilith oli alistumaton ja tiedonjanoinen, eikä hän suostunut Aatamin käskyläiseksi. Kuinka ollakaan, tämä ensimmäinen feministi joutui samoin tein miesten syrjinnän kohteeksi.

Vanha Testamentti pitää eläimiin sekaantumista syntinä, mutta Keski-idän paimentolaisten keskuudessa sitä harrastettiin kuitenkin yleisesti. Heprealaisten mukaan Aatami kyllästyi eläinseksiin ja pyysi siksi Jumalalta kaltaisensa toverin. Jumala, pitääkseen luomistuotteensa tyytyväisenä, suostuikin ja loi ensimmäisen naisen, Lilithin.

Vaan eipä mennyt montakaan tovia, kun Aatami palasi Jumalan pakeille vikisemään: ”Nainen, jonka minulle annoit, ei suostu yhtymään niin kuin minä haluan, alistettuna ja alla. Aina vain hän haluaa istua päälläni, paritella puhtaasti omaksi ilokseen ja määrätä.” No, johan siitä julmistui Jumalakin, ja määräsi Lilithin olemaan miehensä tarvekalu, sellainen, mitä tarkoitusta varten hänet luotiin. Maailman ensimmäinen nainen ei edes harkinnut suostumista, vaan lensi pois ilottelemaan demonien kanssa.

Viidentenä päivänä Jumala laittoi enkelinsä Lilithin luo Punaiselle merelle. Neuvoteltiin aikansa takaisinpaluusta, mutta koska joustoa ei miesten puolelta ehtoihin tullut, Lilith päätti jatkaa valitsemallaan tiellä.

Jumala loi Aatamille Eevan. Tuo tylsä, alistuva nainen ei uhannut nahjusmaista pelkuriluonnetta mitenkään ja oli siksi Aatamille mieleen. Lilith lensi kerran katsomaan hylkäämäänsä miestä ja totesi tämän nukkuvan puun alla muodoltaan kauniina. Lilith istui Aatamin päälle ja makasi tämän. Tästä seurauksena syntyi sata lasta, jonka jälkeläisiä liikkuu keskuudessamme tänäkin päivänä. Lilith ja hänen liehuvahiuksiset tyttärensä vierailivat muutoinkin nukkuvien miesten luona, joten sellaista porttoutta täytyi ryhtyä kirkon tarmokkaasti torjumaan. Selibaatissa elävät munkit määrättiin nukkumaan ristiinnaulitun kuvaa pitelevät kädet sukuelimiensä päällä yöllisten hyökkäyksien varalta.

Meille on tarjottu kaikesta hyvin yksipuolinen kuva, niin myös tiedonpuun hedelmästä. Lilith muutti itsensä käärmeeksi ja tarjosi hyvän ja pahan erottamisen taitoa Eevalle, perustaitoa kaikelle tiedolle.

Miksi Raamatun tulkinta edelleen hyväksyy Jumalan suhtautumisen tietoon? Jumala piti paratiisista karkottamisen perusteena sitä, että nainen sai Lilithin rohkeuden ja kyvyn huomata olevansa tasavertainen miehen kanssa. Voidaan pitää ihmeenä, että Suomessa tasa-arvomme on näinkin hyvällä mallilla. Ehkä Lilithin jälkeläiset ovat sittenkin nykyään Jumalan kauhuksi enemmistönä osassa maailmaa.