Oivaltamisen ilo
23.1.2018 A-studiossa vieraili työministeri Jari Lindström, Li Andersson ja maallikkoasiantuntija Tiina Arlin. Aiheena oli aktiivimalli, ja vaikka olisi voinut kuvitella keskustelun avaavan edes yhden pikkuriikkisen oven uuden oivaltamisen polulle, keskustelu junnasi tutussa ja turvallisessa; puolesta ja vastaan. Mielenkiintoinen osio oli Tiina Arlinin kommentti: ”Aktiivimalli on ehdollinen tuomio, jonka ehtoja on 500 000 työttömän mahdoton täyttää. Lyhytaikaisiakaan palkkatyöpaikkoja ei ilmesty tyhjästä pelkän rangaistuslain perusteella”.
Saiko Arlin lausumallaan uutta virettä ja suuntaa keskusteluun? Eipä tietenkään, haastattelija suuntasi edelleen tärkeänä pitämänsä kysymykset illan päättäjä-osapuolille, kentän asiantuntija hiljennettiin joka kerta, kun ääni osoitti lämpenemisen merkkejä. Siivoa ja siistiä sen tulee olla, virallisen A-studion.
Keppi vai porkkana-keskustelu uuvuttaa, eikä se näytä päätyvän mihinkään. Joten, ajattelin, täytyy lähteä purkamaan asiaa aivan uusin keinoin. Pohdin, kuinka hallitus huijasi meitä hyväuskoisia Kiky-sopimuksella, ja kuinka sen työttömyysturvasta sovittua kohtaa muutetaan noin vain yksipuolisesti. Eli silkkaa huijausta. Jossain vaiheessa hallituksesta arvotaan joku esittämään vilpittömässä mielessä tehdystä päätöksestä anteeksipyyntö, ja kas, kaikki paha on poispyyhitty.
Mutta voimmehan mekin jotain. Voimme lähteä ripirinnoin mukaan tähän aktiivimallin työttömyyslukukusetukseen. Laskin, että jos Suomessa on 2,5 miljoonaa palkansaajaa ja jokainen tekee vuodessa 24 ilmaista kiky-tuntia. Se tekee yhteensä 60 miljoonaa tuntia. Aktiivimallityötön tarvitsee 18 tuntia töitä kolmessa kuukaudessa työttömyystilaston puhdistamiseen, jolloin jos kiky-tunnit jaettaisiin virtuaalisti niitä tarvitseville, 830 000 työtöntä olisi poissa työttömyystilastoista. Loistavaa! Työttömyys nolla prosenttia ja yhdessä yössä työllisyystilasto muuttuu ylitarjontaiseksi!
Työnantajalle esittämäni malli on ilman kustannusvaikutteita; kun kiky-tunneista ei ole maksettu aikaisemminkaan, ei niiden poistaminenkaan maksa. Työnantajan ei tarvitse ottaa ketään muutamaksi tunniksi pyörimään tiloihinsa, ja palkansaajat pääsevät eroon vihaamistaan orjatunneista.
Voi tämän ajatella toisinkin. Kiky-tunneilla piti saada Suomi nousukiitoon, koska puolen tunnin viikottaisen lisätyön piti laskea työttömyyttä. Alkeellisen laskutavan mukaan nuo tunnit veivät 830 000 työttömän tilastotyöllisyyden.