”Mieluummin he kuin joku muu. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että monikulttuuri osuu omaan nilkkaan”.
Jussi Halla-ahon mukaan raiskauksen uhreiksi sopivimpia ovat vihervasemmistolaiset naiset, jotka ovat vastuussa maahanmuuton kasvusta. Jäin pohtimaan, onko Halla-aholla parempi, mahdollisesti omakohtainen kokemus raiskauksen väriskaalasta, kun minun näkemykseni mukaan teon suorittajan kansalaisuudella ei ole mitään merkitystä. Raiskaus on henkinen murha aina, joillekin se on itsemurhaan johtava trauma. Uhrille on aivan yhdentekevää, onko suorittaja kantasuomalainen vai maahanmuuttaja, teko ei ihonväristä muutu paremmaksi. Ehkäpä Halla-ahon tieto perustuukin aikuisviihteen oppeihin?
Timo Soini, joka paistattelee nyt hyviksen roolissa, valitsee sanansa Halla-ahoa paremmin, mutta hänen tuomitseva yksisilmäisyytensä on samaa luokkaa. Saahan sitä omassa mielessään jokainen suhtautua raiskauksiin, homoihin ja abortteihin miten tykkää, mutta kun ollaan tekemässä muita koskevia päätöksiä, asia on toinen. Minusta on oikein, että raiskauksen seurauksena alkanut raskaus on mahdollista abortoida turvallisesti osaavissa käsissä, eikä sivukujilla puoskarin metallikoukulla. Kautta maailman tiedetään, että ei-toivottuja raskauksia lopetetaan oman hengen uhalla. Sekö vaihtoehto on Soinille mieluisampi? Niin nainen makaa kuin petaa?
En voi kuin ihmetellä, kenen johdolla nämä ”arvokeskustelut” junnaavat alati paikoillaan. Vihasta ja fantasioista kudotaan loputonta rättiä, jolla varsinainen ongelma pyyhitään viemäriin. Raiskaajan ulkoisen olemuksen ruotimisen sijaan voitaisiin keskittyä rangaistukseen. Kivesten poistossa on se ylivertainen etu muihin tuomioihin nähden, että rikoksen uusintaan ei tule tarvetta. Luin, että eunukkina voi elää ihan normaalisti.
Suhteellisuutta aborttikeskusteluun toisi selvitys, kuinka monen ehkäisy hoidetaan kierukalla. Pitäisikö nämäkin sikiönlähdettäjät tuomita elämän pyhyyden häpäisemisestä?