Kilpailukykysopimus, Kiky oli ammattiyhdistysliikkeen osoitus siitä, kuinka päätöksiä tehdään jäsenistön etua ja tahtoa kuulematta. Yksi hieno mielenosoitus Helsingissä ei riittänyt liittoneuvottelijoita oivaltamaan, mitä mieltä suuri osa mielenosoittajista oli: palkanalennuksiin ja heikennyksiin ei suostuta, ei niin heppoisilla perusteilla kuin Suomen oikeistohallitus esitti. Kilpailukykysopimuksen myötä alkoivat liittojen selittelyt pakkolakien torjumisesta, vaikka todennäköisesti pakkolait olisivat kaatuneet kuten Soteuudistus, perustuslaillisiin esteisiin. Palkanalennuksesta, sillä sitähän tämä ilmaistyön tekeminen tarkoittaa, vaietaan. Jos tulevalla liittokierroksella uhotaan muutaman prosentin palkankorotuksista, ja samalla hyväksytään nykyisen työajan pidennyksen jatkuminen, palkankorotus on nolla, eikä jo tehdyistä ilmaistunneista tule korvausta. Liittojen jäsenet pohtivat silloin, että joku tässä ei taas ihan täsmännyt. Ja liitot pohtivat, miten jäsenmäärät saataisiin ylös.

Eikä ay-liike ole ainoa alaston keisari. Työväenliike teki jotain sellaista, josta pesen ehdottomasti käteni (uskoen silti, että asioita muutetaan sisältä käsin). Eduskunnassa sosialidemokraatit muutamaa suoraselkäistä lukuun ottamatta äänesti orjatyövoimalain puolesta. Miten ihmeessä! Miten palkansaajien oma ääni voi eksyä niin kauas edustettavistaan entisen ay-pomon luotsauksessa? Suoraan sanoen, politiikka ei ole edes oppositiopuolueen osalta uskottavaa, vaan pelkkä tragedia. Orjatyön maksaa pelkästään yhteiskunta, verotuloja se ei kerrytä. Eräs ay-tuttavani totesi demareitten orjatyöäänestyksen selittelystä, että samalla logiikalla voisi hyväksyä vaikka kuolemantuomion, ”kun samassa laissa oli myös meidän hyväksymä sakkorangaistus.”

Vaatikaamme jatkossa työttömyystilastot niin, että työssäkäyvistä eritellään palkattomien ja vajaapalkkaisten osuus. Hallituksen ajama työllisyyspolitiikka valheellisissa syrjäytymisenestotoimissaan olisi silloin kaikkien arvioitavissa.