Nuoren naisen itkusta ryvettyneet kasvot ja Iltalehden lukijan kertomus 12.8.17: ”Lapseni oli kuollut, mutta minua kohdeltiin kuin flunssapotilasta”. 15.8.17 Iltalehti otsikoi: Kätilöt uupuvat työtaakkansa alle – ”syödä ei ehdi, juoda ei uskalla”.

Suomessa yhden vuoden aikana tapahtuu noin 10 000 keskenmenoa. Keskenmeno on yksi luonnon omista tavoista poistaa elinkelvoton yksilö. Muitakin syitä on, mutta tämä totuus on pidettävä mielessä, kun puhutaan menetyksistä. Silti kenenkään surua ei tule väheksyä.

Kaikesta sattuneesta huolimatta katson olleeni hoidon suhteen yksi maailman etuoikeutetuista, kun hieman ennen laskettua aikaa tyttäreni kuoli kohtuun. Asuin Kemiössä, joten seuraavana aamuna matkasin Turkuun ultraäänikokeeseen. Ylimääräisenä kuvattavana sain odottaa vuoroani iltapäivään asti, koska ”lapset eivät yleensä kuole kohtuun”. No, tämä lapsi kuoli. Olin syyntakeettomassa tilassa, kun lupasin sikiökudoksen Alzheimer-tutkimuksen alttarille. Punkteerauksessa harjoitteleva lääkäri totesi lapsen pään litistyneen, johon opastava lääkäri ojensi kuvauskohteen olevan takapuoli. Olin lapsineni kiinnostava, tiedettä edistävä tapaus.

Synnytyksen käynnistystä yritettiin seuraavana päivänä. Sitä yritettiin vielä viisi kertaa viiden viikon aikana, väliajat olin kotona. Lopulta lapsivesi oli haihtunut niin, että lapsen muodon saattoi nähdä vatsapeitteen läpi. Viimeisellä käynnistyskerralla jouduin lapsen sydänäänikuunteluun, koska ”kaikki synnyttämään tulevat käyvät kuuntelun läpi”.

Aikaisempi lapseni syntyi sektiolla, joten viimeisen ja rajuimman käynnistyksen takia minulle oli varattu leikkaussali. Sitä ei tarvittu kuolemankieliä soittelevasta tapahtumasta huolimatta. Lapseni todettiin terveeksi ja hyvin kehittyneeksi. Fetus mortus, syy tuntematon.

Kaikki oman elämänsä marttyyrit, lopettakaa iltalehtien palstoilla ruikuttaminen, ja nouskaa kapinaan sairaanhoitajien jaksamisen puolesta. Ammattikunta ei ole itsestäänselvyys, ja rääkätystä on harvoin surun jakajaksi.